perjantai 12. syyskuuta 2014

Käsienpesuallas ompelukoneenjalkaan


Terveystarkastaja käski, että kaikissa hoitohuoneissa pitäisi olla käsienpesuallas. Hyvä niin, sillä joka hoidossa tarvitsee kuitenkin vettä, vähintään siihen käsienpesuun.

Etsin molempiin huoneisiin jotain pientä kaappia, jonka päälle voisi asettaa malja-altaan. Poikkesimme kirpputorille ja sisäänmennessä silmiin osui tämä ompelukonepöytä (ompelukone oli vielä silloin paikallaan). Heti tämän nähtyäni muistin, että olin joskus nettiä selatessani nähnyt kuinka ompelukoneen tilalle oli vaihdettu pesuallas. Kuinkas sattuikin, että kirpputorilta löytyi näitä kaksinkappalein :) Pesuallas löytyi Ylijäämävarastolta tien toiselta puolelta eikä hintaa ollut montaakaan kymppiä. Tälle rungolle ei ole tehty muuta kuin irroitettu ompelukone ja tiputettu allas valmiiseen koloon. Varmuuden vuoksi allas kiinnitettiin silikonilla. Putkimies sai siististi vedettyä vesijohdot ja viemäriputket paikalleen.

Allas on sen verran pieni, ettei esimerkiksi kasvojenpesu onnistuisi sotkematta, mutta käsienpesuun erittäin mainio.

Tämä jalka ei ole ihan kevyimmästä päästä.
Ompelukone jäi koristuskäyttöön hoitolan nurkkaan.


Altaan yläpuolella oleva kaappi on löytö ammattikoulun myymälästä. Kaappi oli puuvalmis ja ilman vetimiä, mutta reipas äitini maalasi kaapin luonnonvalkoisella ja hioi kivan kuluneeksi. Vetonuppeina toimivat taitavan sepän takomat naulat.


Tuikkukipot on löytö Indiskasta. Alehyllystä löytyneillä tuotteilla oli hintaa yhteensä alle 2 euroa. Harmi, kun en ostanut näitä lisää. On ehkä pakko käydä vilkaisemassa seuraavalla Tampereen reissulla löytyiskö vielä hyllystä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti